Hämähäkin kuvat

Tällä kertaa blogi on varsin kuvallinen. Nämä kuvat ovat esillä ainankin jouluun saakka Antikvariaatti Hämähäkissä, Toisella linjalla. Kauppa on auki ma - pe 11 - 18 ja la 10 - 15

Itse alan pakkaamaan, jotta olisin sunnuntaina aamulla aikaisin valmiina ja pirteänä lentämään etelää kohden. Kirjoitan sitten lisää, taiteesta, saunasta ja kaikesta muustakin. Kaukana täältä, Teneriffalla.

Taiteen tähden

Jo toinen päivä kaupungilla, gallerioissa, näyttelyissä. Lounaalla ja kahvilla. Koko ajan päässä ajatus taiteen tekemisestä. Mitä minä teen, miksi ja kenelle? Viisaampaa olisi varmaan olla työhuoneella ja tehdä. Kyllä kai se aikanaan selviää, että miksi minä sitä teen?

"Elämäni suuri hupi on ollut rynnätä aamulla heti herättyäni kirjoituskoneen luo, koska jokin uusi idea on tullut mieleeni", Bradbury kertoi 80-vuotiaana.

Voisinpa minäkin joskus todeta samoin. Etsin ja ikävöin. Epäilen ja epäröin. Bradburyn Fahrenheit 451 oli yksi varhaisimpia löytöjäni matkalla scifin pariin. Polkuja ja teitä , joita olen seurannut on ollut paljon ja niitä näyttää riittävän.

Saunablogini polveilee ja rönsyilee. Tarinat kietoutuvat toistensa sekaan ja ympäri. Taiteesta kirjoittaessani muistan hetket Rääkkylässä, saunomiset Lampisen kanssa. Nyt tuli kokeiltua ja vertailtua. Kyllä perinteinen pihasauna on parempi vaikkei se uudempi, sähkösaunakaan mikään huono ole.

Kiitos Jukalle taas kerran!



Nyt olen hetkellisesti päässyt lähelle Bradburyn fow-tilaa. Ryntäsin heti aamulla kirjoittamaan blogia ja sehän voi olla oikea tie. Ehkä minä en olekaan aamuisin niin hidas kuin olen kuvitellut!

Rääkkylään matkustin junalla. Joensuun kautta. Mennen tullen kävin tutustumassa yhteen puhutuimmista kulttuurikohteista, Wanhaan Jokelaan. Siitä ja sen suojelusta on kirjoitettu runsaasti ainakin facebookissa.  Facebookin mahdollisuuksista kertoo kyllä sekin, että ravintolan eteisessä minulta kysyttiin ensimmäiseksi, että olenko minä se , joka fb:ssa kertoi tulevansa Joensuuhun puolen päivän aikaan?

Että terveisiä Jokelaan ja pitäkää talo pystyssä.


Tämän aamun kirjoittamisen hetki alkaa olla lopussa. Viime päivien galleriakierrokset vaativat vielä kypsyttelyä. Jo pelkästään Helsingissä on tarjolla niiin paljon kulttuuria, taidetta ja vaikka mitä, että sitä on vaikea hahmottaa. Takaisin työhuoneelle. Pitää tarkastella mitä on tullut tehtyä ja yrittää keskittyä oleelliseen. Mitä se sitten lieneekin?

Nyt minulla on töitä esillä Toisella linjalla Antikvariaatti Hämähäkissä ja Helsinginkatu 14 A, Suomen Potilasliiton ikkunassa. Sinne tulee viikon päästä uusi ripustus, tauluja laivojen tilalle.  Joulukuussa laitan otuksia Rikhardinkadun kirjastoon. Tonttuilkoon siellä. Tammikuussa vien tauluja Lapinlahdelle ja jos vain löydän uusia paikkoja, aion kierrättää niitä.

Kesällä saan taulujani esille Rikhardinkadun kirjastoon kolmanteen kerrokseen. Siellä on myös Suomen ainoa taiteilijakirjojen kokoelma. Kannattaa käydä tutustumassa.

Toivotan kaikille mukavaa syksyä otsikolla: Paistaa se aurinko risukasaankin!

Lyhyt historia lähes kaikesta

Huomaan eksyneeni kauas saunapolulta. Saunominen ja siitä kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle ja kuljen missä kuljen. Taidepoluilla tai syrjäteillä. Mutta... ”so ist das Leben!”

Kuljeskeleminen on mukavaa ja joskus oikein antoisaakin. Perjantaina lähdin kulkemaan löytääkseni Arkadian kirjakahvilan, Arkadiabookshopin. Olin lukenut ja kuullut siitä joskus aikaisemmin. Kun ystäväni Alexander vielä puhui siitä hyvänä näyttely- ja tapahtumapaikkana päätin tutustua lähemmin.

Metrolla Kamppiin ja kävely Nervanderinkadulle. Matkan varrelle osui Taidehalli, joka aina herättää lukuisia muistoja. Näyttelyjä, taidetta, tapahtumia. Taidehalli ja sen aikalaiset Tallinnan Kunstihoone ja Tukholman Lijevalchs edustivat modernia ajatusta vaihtuville näyttelyille peustuvasta konseptista.

Ensi silmäys meneillään olevaan näyttelyyn oli tosin pieni pettymys. Televisiosta olin saanut käsityksen jostain elämää suuremmasta mystisestä kokemuksesta ja kiersin kasvavan levottomuuden vallassa kiireesti eteenpäin. Tässäkö se nyt on? Onneton narukyhäelmä ja seuraavassa salissa hämähäkin seittiä laatikoissa. Siinä välissä se pieni pimeä huone omituisine valoineen. Punainen laserristikko vai mikä lie?

Tosin kaksi avointa hämähäkkien rakennelmaa herätti jopa kysymyksiä. Kuinka ne pysyvät tuolla ilman seiniä. Pitääkö ympärillä oleva pieni vallihauta vesiesteineen ne alueella? Ja henkilökunta kertoi, ettei välttämättä pysykään. Voivat poistua tontilta, mutta he yrittävät paimentaa niitä. Ja ne ovat kotimaisia. Ei haittaa vaikka kakaisivat talon ulkopuolellekin. Niitä ja laatikoissa asuvia ulkomaalaisia ruokitaan kaikenlaisilla ötököillä pari kertaa viikossa. Ehkä kannattaisi silloin olla paikalla?

Kolmannen salin video jäi sitten askarruttamaan mieltä. Kummallisten pallukoiden nostamana taivaalla purjehtiva mies. Pienessä teltan nköisessä gondoolissa. Tavoitteliko se jotain hämähäkkimäistä? Kevyttä, outoa ja erilaista maailmaa? Ikäänkuin maailma ylösalaisin, maan vetovoimaa uhmaten ylöspäin pyrkivää seitinohutta rakennelmaa. Hämähäkkien hitaasta maailmasta katsottuna elämä niiden ympärillä on ehkä kuin nopeutettu filmi, nykivää ja tempoilevaa.

Mittasuhteiltaan outo ja merkillinen näyttely jää elämään mielessäni ja huomaan ajattelevani ajoittain uudesta näkökulmasta. Vaikka minun on vaikea reilusti myöntää, että näyttely olisi tehnyt minuun vaikutusta. Eihän se ollut juuri mitään. Vai oliko? Ehkä jotain pientä ja hämähäkin kokoista. Tai sitten jotain niin suurta, ettei sitä oikein hahmota?

Ja sitten löysin Nervanderinkatu 11 Arkadiabookshopin. Vaikka se sattuikin olemaan juuri nyt kiinni. Katselin ikkunoita ja silmiini osui kirja ”Lyhyt historia melkein kaikesta”. Tuohan voisi olla myös Saunablogini määritelmä! Nimestään huolimatta se on blogi melkein kaikesta.

Palaan saunapoluille pian. Etenkin savusaunaan liittyy niin paljon tärkeitä kysymyksiä, joita pitää pohtia. 

Näyttely Silvopleessa jatkuu

Yhteenvetona kesän näyttelyistä sanoisin, että hyvin meni. Dixissä monet ulkomaalaiset kävijät tekivät ostoksia ja niin puisia otuksia lähti eri puolille maailmaa. Ameriikkan asti!

Ravintola Silvoplee antoi näyttelylleni jatkoaikaa syyskuun. Nyt täytyy vain mainostaa sitä, että saisin jotain myytyäkin. Palaute on ollut sen suuntaista, että ehkä saan työhuoneen vuokran maksettua. Ainakin jonkin aikaa!

Tässä näyttelyn viralliset suojelijat. Kaksi, jo 90-luvulla syntynyttä Tomppelia. Näistä en raatsisi luopuakaan, paitsi, jos hinnasta sovitaan. Mitäpä ei artisti tekisi taiteen eteen? Tai sen työhuoneen vuokran maksamiseksi!

Kesän avajaiset

Hei kaikki ystävät, serkut ja muut kaverit! Tiedän, että tämä tulee taas hiukan myöhään ja yllättäen, mutta yllättynyt olen itsekin siitä, että olen saanut näyttelyni Galleria Dixissä valmiiksi.  Nyt se  on siinä vaiheessa, että voin pitää avajaiset 31.7. klo 17 -19! Tervetuloa!

Lisäksi voin kertoa, että koko elokuun ajan taidettani on esillä ainakin ravintola Silvopleessä Hakaniemessä, Toisella Linjalla sekä Helsinginkadulla (14A) Suomen Potilasliiton ikkunassa.

Taiteiden Yötä 23.8. vietän Galleria Dixissä, jossa juhlavastaanotto alkaa jo iltapäivällä klo 15.00 – tervetuloa kaikkiin tapahtumiin ja näyttelyihin. Kannattaa soittaa ja sopia niin järjestän mielelläni spacialesittelyn sovittavana aikana.

Nyt valmistaudun avajaisiin saunomalla Kyyveden rannalla kauniissa perinteisessä saunassa. Pehmeät löylyt ja vilpoisa vesi, johon voi pulahtaa. Viime kesänä uin päivittäin pitkiä matkoja, mutta jotenkin nyt on uintihalut kadoksissa. Kolme kilometriä päivässä tuntuu nyt aivan ylivoimaiselle matkalle.

Tämän kesän harrastuksina on pihapiirin kunnostaminen siimaleikkurilla, puiden pilkkominen ja moposkootterilla ajelu. Vein juuri akun ladattavaksi paikalliselle pienkonekorjaamolle ja toivon, että se onnistuu. Muuten tulee uuden akun osto eteen.

Tilasin etukäteen jalkahoidon meille kaikille paikalliselta jalkahoitajalta. Mukava, puhelias ihminen, jota voin suositella kaikille täällä päin asioiville. Ja kyllä kai me ostamme täältä mansikkaa pakastettavaksi. Nyt alkaa kunnon lomasäät, aurinko paistaa ja helleennätykset kaatuvat. Mansikkakin kypsyy meheväksi ja maukkaaksi.

Taiteen tekemisestä

Tänään aloin hahmottamaan, että kesän sato on pian korjattavissa. Kaksi näyttelyä on siinä vaiheessa, että pystyn näkemään jo melkein päiväunia niistä. Ilman tuskanhiekeä! Enää ne eivät ole pelkästään stressin ja päänsäryn aihe. Nyt pitäisi kirjoittaa sisällysluettelot, hinnasto ja ennen kaikea ripustaa näyttelyt.

Tein päivällä kierroksen. poikkesin Oulunkylän Seurahuoneelle ja hain Galleria Dixiin tulevat puuveistokset sieltä. Ajoin matkalla seuraavaan etappiin Oulunkylän vanhan kansakoulun ohi ja päätin pistäytyä siellä, sitten kunhan kiiret on ohi. Lopulta päädyin työhuoneelle Ateljé Mosaikkiin. Keräsin kaiken minkä saatoin liittyvän Dixin näyttelyyn ja matka jatkui.

Dixissä minua odotti auttavainen galleristi, joka ymmärtäen huoleni rauhoitti minua. Kyllä kaikki järjestyy. Ei huolta. Tästä tulee upea näyttely. Huomenna jatketaan ja saan ennen lomamatkaa tehtyä melkein kaiken valmiiksi. Elokuu on sadon korjuun aikaa.Voin paneutua sitten vaikka kirjoittamiseen. Clemantis, tuo salaperäinen köynnöskasvi, joka kuvastaa usein ihmisen sielunelämää, kasvaa ja kukoistaa vaikka kesä on ollut mitä onkin. Totesin tämän Oulunkylässä käydessäni.

Viljelypalstallani Kulosaarenkartanon luona en ole ennättänyt käydä tarpeeksi, mutta lohdutan itseäni sillä, että vettä on satanut. Eivät viljelykset kuole ainakaan veden puutteeseen!

Kauniita kesälomapäiviä kaikille! Minä paneudun nyt kirjallisiin töihin ja taidanpa käydä twitterissäkin. Moi!

Galleria Dixissä elokuussa

Tällä kertaa aion lyhyesti esitellä näyttelyn, joka tulee Galleria Dixiin elokuussa. Työnimenä on ollut Salattu Puutarha ja teos muodostuu puisista olennoista, "otuksista". Ne ovat jo parikymmentä vuotta olleet anonyymejä, mutta ovat viimevuosina alkaneet saada jopa nimiä. Lapinlahdelle Luovaan Puuhun on sijoitettuna Leppäsen perhe ja muutamia muitakin. 

Nytkin esittelen tätä puuräistä kansaa lähinnä kuvien kautta. Saavat nukkua vielä ainakin muutamat ruokaperäiset ennen kuin julkisuus saa heidät käsiinsä. Varhaisemmat puukansaset ovat työskennelleet eräänlaisina sääennustajina kodeissa, toimialanaan parisuhteen korkea- ja matalapaineiden havannointi. Toimitan näyttelyyn mukaan jonkun esimerkin.

Näyttely on siis eräänlainen installaatio, joka muodostuu näistä puisita hahmoista. Niiden markkinointi on nyt vaiheessa ja niille pitäisi löytää sopiva maailmanmarkkinahinta, mutta se on ollut hankalaa. Pitäisikö pitäytyä metrihintaan ja vaikuttaako puunlaatu miten? Osa sitoutuu erottamattomasti ryhmäänsä ja niille ainakin täytyy määrittää joku erikoistaksa.

Tässä on muutamia kissaeläimiä. Ne on pihlajaa. Kasvatettu Lapinlahdella 1900- luvulla. Ihan itse.




Alempana ulkolaisia kissasia. Mahonkia kai.










Ja  alimpana joku Leppänen ja Omena.

Näiden otusten kanssa minä sitten vietän Taiteiden Yötä 23.8. 2012 Galleria Dixissä Uudenmaankadulla. Minä tuskin jaksan valvoa kovin pitkään, joten tulkaa käymään vaikka jo iltapäivällä tai alkuillasta. Minä aion nimittäin osallistua seuraavana päivänä kirkkovenesoutuun  ja silloin on oltava ihan teräkunnossa.

Taiteilijaelämää

Tämän kesän saunomiset ovat jääneet aika vähiin. En ole vieläkään päässyt saunapolulla rastille, jonka nimi on "Saunaseura". Lapinlahdenpoikien kesäsauna Lapinlahdella jäi sekin väliin. Asiat ovat siis todella huonolla mallilla. Mutta enon 80-vuotisjuhlaa saatiin sentään viettää upeissa puitteissa Väärnin Pappilassa. Kiitokset siitä Rissasen Jarkalle ja Kettusen Minnalle.

Mutta sitä vastoin tämän kesän taide-elämä alkaa olla käännekohdassa. Olen työstänyt, veistänyt ja hionut, maalannut ja viilannut jo keväästä lähtien uusia teoksia. Vanhojen lisäksi. Niistä muodostuu kaksi uutta kokonaisuutta, näyttelyä. 

Ensinnäkin Galleria Dixiin, Uudenmaankadulle tulee Installaatio nimeltä Salattu Puu Tarha. Se on kaikenkattava kuvaus "otusten" historiasta. Niiden syntymä löytyy, jos on löytyäkseen kaukaa 90-luvulta. Kattavampi kuvaus saatavilla näyttelyn yhteydessä.

Toinen näyttely sijoittuu naapuriini, Toiselle Linjalle Kahvila-ravintola Silvobleehen. Se muodostuu uusista ja vanhoista maalauksista. Tekotapa on vuosien mittaan kehittynyt menetelmä, jolla maalaan pigmenttiväreillä vaneripohjalle kuvia. Ne ovat joko abstrakteja tai jossain määrin esittäviä.Ja mehiläisvahaa on vielä lisätty päälle.

Kumpikin näyttely tulee olemaan auki koko elokuun ajan. Galleria Dixissä otan vastaan vieraita ja vietän muiden helsinkiläisten kanssa Taiteiden Yötä. Tarjolla taidetta monessa eri muodossa!

Tämän blogin sisältö on lyhyesti sanottuna "Taiteen syvimmän olemus". Taiteilijaelämä kulminoituu aina välilla kummalliseen tuntemukseen, joka saa kysymään itseltään: Mitä minä oikein touhuan? Kevät meni ja nyt näyttää menevän kesäkin, ellen pidä varaani. Aherran ja aherran ja nyt pitäisi alkaa olla valmista, mutta onko? Ja mikä on valmista? Ja miten minä sitten esittelen nämä tekeleet?  Nyt vasta alan päästä alkuun, mutta kun ne näyttelyt pitää ripustaa ihan kohta.

Eikä "otuksilla" ole vieläkään nimiä! Osa on vielä pitkin kaupunkia. Ja joku jopa Lapinlahdella! Eikä niistä ole edes kuvia. Miten minä saan ne ojennukseen elokuun ensimmäiseen päivään mennessä? (mutta laitanpa tähän jonkun kuvan!)

Mutta tämä on vain taiteilijaelämää! Tervetuloa Dixiin 23.8.  - ja muutenkin.

Hei minä bloggaan!

Alan oppia käyttämään blogin työkaluja. Sain jo tehtyä ensimmäisen linkin. Se on kirjoituksessa " Ei takkaa, ei tupaa" linkki Tyylidekkarin sivuillle. Nyt kokeilen vielä laittaa linkin omille sivuilleni, www.juhanivierimaa.fi ja ilmeisesti se onnistui heti. 

Lisäilen linkkejä heti, kun minulla on aikaa. Ensin pitää pestä pyykkiä, käydä katsomassa viljelyspalstaa ja tehdä suunnitelma myöhässä olevista kylvötöistä. Ja työhuoneelle pitää päästä.  Mutta kaikki aikanaan ja terveisenä tutuille: Olkaa hyvä ja kommentoikaa blogiani! Muuten en voi tietää toimiiko tämä.

Ja elokuviinkin pitäisi ehtiä. Uutta scifiä ja tietenkin Men in Black kolmonen! Emmassa on futuristisen taiteen näyttely vielä viikon verran, 10. 6. saakka. Kaapelillla valokuvanäyttely, Hans von Schantzin näyttely heinäkuun loppuu. Sipoon Boxissa puolestaan Risto Vuorimiehen näyttely, joka saa uusia kuvia joka sunnuntai.

 Retretissä on mukana Alexander Reichstein ja monta muuta taiteilijaa. Rääkkylän Kihaus on suuri tapaus ja sen yhteydessä ympäristötaidetta Paksuniemen puiston alueella. Ehdinkö mukaan on sitten jo toinen juttu! "Suojele minua, metsien laulu, puiden soitto" - onnistuuko? Ehdimmekö? Jos saan luvan, otan enon mukaan!

Taidetta koteihin

Olen alkanut rakentamaan kotigalleriaani uutta  kokoonpanoa. Paraatipaikalle ovat jo päässeet kauan sijoitettuna olleet työt "Kivi" ja "Tyttö". Kivi on keramiikkaa j a tyttö betonia. Ne ovat valmistuneet jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten.

Tämän hetken tuotanto koostuu pääasiassa puuveistoksista, otuksista. Niitä on esillä mm Helsinginkatu 14 A, Suomen Potilasliiton ikkunassa. Tavoitteenani on saada tuotettua niitä niin paljon, että saan niistä yhden suuren kokonaisuuden Galleria Dixiin. Uudenmaakadulle elokuusssa. Tapausta on tarkoitus juhlistaa 23. päivä Taiteiden Yönä. Tarjolla musiikkia ja villi lauma otuksia.

Lapinlahdella, Luovassa Puussa oli ennestään muutama otus ja kartutin valikoimaa kolmella uudella. Ne ovat Leppäsiä, Bertta sekä hänen kaksi tytärtään Elsa ja Siiri. Leppäsiä nekin. Entiset, sukua Leppäsille ovat pienempiä. Nimeltään ne ovat Alli Omena, Kaarina Koivu sekä Löppösten pikkuserkut Helga ja Hedvig.

Jatkan ahkerasti töitäni, vaikka olenkin lainannut taas uuden kirjan, Fred Vargasin "Jalattomat, elottomat". Asialla on taas Pariisin omalaatuisin komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Yritän lukea aivan pienen palan kerrallaan. Ihan vain virkistykseksi.

Saunasta saunaan

Saunoin lauantaina ja sunnuntaina Lapinlahdella, pihasaunassa. Muistelin samalla tämän saunavuoden alkua Koluveressä, Vilhelmin saunassa. Vuoden vimeisenä päivänä kaunista olkikattoista sauna ympäröi vielä lähes syksyinen maisema. Uudenvuoden päivä valjetessa vitivalkoinen lumi peitti kaiken. Kävelimme huikaisevassa valossa katsomaan lähellä sijaitsevaa Koluveren linnaa. Siellä on kuvattu Sofi Oksasen "Puhdistusta". Linnaa korjataan ja siitä tulee ilmeisesti hotelli. Ja vuosi aloitettiin lämmittämällä sauna uudelleen. 

 

Maanantaina saunoin Rääkkylässä Jukan kanssa, pihasaunassa. Pehmeiden löylyjen lomassa käväisimme ulkona "suihkussa". Vettä satoi sopivasti ja sehän virkistää. Toinen sauna jäi kokeilematta, mutta tämä saunavierailu pitääkin uusia mahdollisimman pian. Eikä saunasta voi antaa luotettavaa arviota yhden eikä kahdenkaan käynnin perusteella. Lapinlahden sauna on sen sijaan kotisaunani ja sitä ei tietenkään voita mikään muu.  Kotisauna on aina kotisauna.

Tiistaina tulin kotiin ja pääsin heti nykyiseen kotisaunaan, talon saunaan. Sauna se on tämäkin, vaikka onkin kerrostalon sauna. Olen huomannut, että tämän saunablogin kirjoittaminen on auttanut jo ainakin siinä mielessä, etten murehdi saunassa joutavia. Muistelen ehkä aikaisempia saunamuistoja, mitä olen kirjoittanut ja mitä aion kirjoittaa. Tulipa sitten mieleen, että olen sopinut käynnistä saunaseuran saunaan vielä ennen Juhannusta.

Perinteinen Lapinlahden poikien tammisauna saunottiin totuttuun tapaan Harjun saunassa ja kesäsauna on jo sovittu. Menemme uudelleen Lastun, Lasten Arkkitehtikoulun saunaan kesäkuun viimeisenä lauantaina. Yksi parhaimmista tuntemistani savusaunoista! Väärnin Taidepappilassa esitetään Juhani Ahon näytelmää "Papin rouva" ja lippuja kannattaa kysellä, josko sattuisi löytymään joku peruutuspaikka. Muutoinhan se on ollut loppuunmyyty jo kauan. 

Taidekeskuksessa avattiin upea näyttely "Rakkaat akat" viime torstaina ja esillä on naisaiheisia teoksia Tapani Kokolta ja monelta muulta tekijältä. Jo näyttelyesitekin on taideteos. Kannessa Tapani Kokon puupiirros kertoo hyvin näyttelyn teemasta. Ja kaikki naiskuvat ja veistokset ovat miesten tekemiä. Ja tekstit. Jään mielenkiinnolla odottamaan naisten kommentteja ja arvioita näyttelystä. Itse uskon, että tämä kokonaisuus saa yhtä hyvän vastaanoton, kuin viimekesäinen Hannu Väisäsen näyttely.

Ei takkaa, ei tupaa

Olen aina ajoittain intoutunut lukemisesta. Kouluajoista saakka olen välillä paneutunut intohimoisesti sarjakuviin, scifiin, dekkareihin ja silloin tällöin jopa niin sanottuun parempaan kaunokirjallisuuteen.

Sain hiljattain Tyylidekkarilta kuuman vinkin: Fred Vargas ja erityisesti hänen teoksensa ”Ei takkaa, ei tupaa”. Ja voin heti ja suoraan sanoa, että se on teos. Harvoin olen innostunut lukemaan edes dekkaria lähes yhdeltä istumalta. Kyseessä on elämää, ihmisiä ja heidän edesottamuksiaan mitä suurimmalla lämmöllä ja myötätunnolla seuraava tarinankertoja.

Arkisesta ja vaatimattomasta asustaan huolimatta tämä pienimuotoinen ja suuria eleitä kaihtava tarina vetäisi minut mukaansa. Päähenkilön erkoinen persoona herättää sympatiaa ja mikäli voi suhtautua ennakkoluulottomasti sammakkoon lemmikkinä on ihastuminen pian syventynyt kiintymykseksi. Näin kävi ainakin minulle.

Päähenkilöllä, Louisilla on nimittäin rupikonna, Bufo, jota hän kuljettelee mukanaan. Milloin taskussa, milloin auton hansikaslokerossa. Heinäkuun helteillä hän yrittää pitää sen viileänä kastelemalla ja peittelemällä kostealla rievulla. Kirjoituspöydällä Bufo usein asustaa kynäkorissa ja huolimatta vähäisestä ja vaatimattomasta ulkomuodostaan on hänellä merkittävä rooli.

Oman vaikutuksensa minuun teki kuvattu miljöö, Pariisi, ranskalaiset nimet, päähenkilön merkilliset ystävät ja tietenkin hänen persoonansa. Hän on kirjan tapahtumien aikaan lopettanut ministeriössä tutkijana ja hankkii elantonsa kääntämällä paksua Bismarckin elämänkertaa. Louisin merkilliset ystävät kutsuvat häntä ”saksalaiseksi” tai Ludvigiksi. Hänen koko nimensä on Louis Kehlweiler.

Alkuteoksen nimi on Sans feu ni lieu, julkaistu 1997 ja 2003 käännetty suomeksi. Kirjan takakannessa kerrotaan kirjailijan syntyneen 1957 ja olevan siviiliammatiltaan arkeologi. Kirjoittamisen ohellä hän tutkii keskiaikaisten eläinten luita ja soittaa haitaria.

Se, että kyseessä on ilmeisesti tuottelias kirjailija antaa minulle toivoa useista miellyttävistä lukuhetkistä. Palautan lukemani kirjastoon ja teen heti tilauksen vähintäänkin yhdestä uudesta.

Saunakuvia

Juhani meni saunaan

Blogi meni saunaan

Saunablogin lyhyt historia

Aion täyttää nyt yhden harvoista uudenvuoden lupauksistani. Viime vuoden lopulla suunnittelin ja tein siitä juhlavan päätöksen uudenvuoden aatton: alan kirjoittamaan blogia. Otsikoksi päätin ottaa niin suuren ja kaiken kattavan aiheen kuin Saunablogi. Saunaan sisältyy meillä suomalaisilla niin paljon tunteita ja sauna kulkee meidän rinnallamme koko elämänkaaren.

Toisaalta sitä seuraa valtava määrä klisheitä ja uskomuksia. Saunaan liittyy paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin. Mutta vaikka kovin moni suomalainen ei ole syntynyt saunassa ja varmaan harva on pantu alulle siellä, niin silti meidän tunne-elämämme on usein kuin suoraan savusaunan hämärästä. Hämärää, umpimielistä, mutta kuitenkin niin lämmintä.

Omiin muistoihini kuuluu sauna ja etenkin savusauna, jo lapsuudesta. Ensimmäiset löylyt sain naapurissa, Pajujärvellä. Isoisäni ja enoni kylvettivät minua ja äitini kertoi minun viihtyneen saunassa. Itse muistan paremmin ne hetket, kun minua pelotti saunan pimeys ja silmiä kirveltävä savu. Osuin mielestäni aina nokisiin seiniin ja jouduin uudelleen pestäväksi. Saippuakin kirvelsi silmiä. Myöhemmin on savusauna tuottanut paljon positiivisempia kokemuksia ja yleensä hämmästelen asiaan vihkiytymättömien ennakkoluuloja.

Monella sukulaisellani äidin puolelta on savusauna Ylä-Savossa. Aikoinaan melkein kaikilla oli ja nykyään, jos ei enää ole savusaunaa, niin on oikein hyvä puulämmitteinen kuitenkin. Muistan lämmöllä monia lapsuuden saunoja. Ilmari-enon pieni sauna Täperässä. Kolmikannan rinteeseen kaivettu sauna, jossa kylvin usein serkkujeni kanssa. Ja Viitarannan sauna, joissa oli mitä parhaimmat löylyt. Aivan erityisasemassa olivat Karikon Viannankosken rannoille sijoittuneet saunat. Siellä opin uimaankin serkkuni hyvällä opastuksella kosken pyörteissä.

Lapsuuden muistoja ovat helteiset päivät heinäpellolla ja lehmien paimentaminen. Lehmisavut ja kalareissut serkkuni opastuksella. Näitä sinänsä raskaita , välillä yksitoikkoisia ja arkisia puuhia ei voi olla muistelematta tietyllä kaiholla. Hikisen päivätyön jälkeen saunominen kosken rannalla tai uiminen peilityynenä iltana ovat varmaan asioita, jotka saavat monen ikäiseni sielun värähtämään. Ainakin, jos on viettänyt lapsuutensa itäsuomalaisessa maisemassa kaskisavujen juuri hälvettyä.

Tarkoitukseni on siis muistella saunoja, kertoa uusista saunakokemuksista ja pohtia elämän tarkoitusta. Ja jos en ihan siihen löydä vastausta niin etsin ainakin saunablogin tarkoitusta ja mielekkyyttä. Etsin ja ikävöin jotain sellaista, jota voidaan ehkä kutsua elämän viisaudeksi. Lähden tälle tielle nöyrin mielin ja olen iloinen jokaisesta löydöstä, ajatuksesta ja ideasta. Lähden etsimään saunan syvintä olemusta, elämän viisautta ja siinä sivussa pohdin ja ihmettelen niitä näit, mitä kulloinkin sattuu mieleeni putkahtamaan.

Blogin avaus

Kirjoitin eilen ensimmäisen tekstin saunablogiini. Sen nimi on Juhanin saunat ja se sisältää ajatuksia ja muistoja saunoista, joissa olen käynyt ja jotka liittyvät elämäni eri vaiheisiin. Samalla pohdin elämää kaiken kaikkiaan ja saatan kirjoittaa kaikesta muustakin mielenkiintoisesta, oli kyse sitten kirjoista, elokuvista tai tapaamistani ihmisistä. Mutta mikään ei ole niin tärkeää kuin sauna! Paitsi saunan lämmitys.