Saunablogin lyhyt historia
Aion täyttää nyt yhden
harvoista uudenvuoden lupauksistani. Viime vuoden lopulla
suunnittelin ja tein siitä juhlavan päätöksen
uudenvuoden aatton: alan kirjoittamaan blogia. Otsikoksi päätin
ottaa niin suuren ja kaiken kattavan aiheen kuin Saunablogi. Saunaan
sisältyy meillä suomalaisilla niin paljon tunteita ja sauna
kulkee meidän rinnallamme koko elämänkaaren.
Toisaalta sitä seuraa valtava
määrä klisheitä ja uskomuksia. Saunaan liittyy
paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin.
Mutta vaikka kovin moni suomalainen ei ole syntynyt saunassa ja
varmaan harva on pantu alulle siellä, niin silti meidän
tunne-elämämme on usein kuin suoraan savusaunan hämärästä.
Hämärää, umpimielistä, mutta kuitenkin niin
lämmintä.
Omiin muistoihini kuuluu sauna ja
etenkin savusauna, jo lapsuudesta. Ensimmäiset löylyt sain
naapurissa, Pajujärvellä. Isoisäni ja enoni
kylvettivät minua ja äitini kertoi minun viihtyneen
saunassa. Itse muistan paremmin ne hetket, kun minua pelotti saunan
pimeys ja silmiä kirveltävä savu. Osuin mielestäni
aina nokisiin seiniin ja jouduin uudelleen pestäväksi.
Saippuakin kirvelsi silmiä. Myöhemmin on savusauna
tuottanut paljon positiivisempia kokemuksia ja yleensä
hämmästelen asiaan vihkiytymättömien
ennakkoluuloja.
Monella sukulaisellani äidin
puolelta on savusauna Ylä-Savossa. Aikoinaan melkein kaikilla
oli ja nykyään, jos ei enää ole savusaunaa, niin
on oikein hyvä puulämmitteinen kuitenkin. Muistan lämmöllä
monia lapsuuden saunoja. Ilmari-enon pieni sauna Täperässä.
Kolmikannan rinteeseen kaivettu sauna, jossa kylvin usein serkkujeni
kanssa. Ja Viitarannan sauna, joissa oli mitä parhaimmat löylyt.
Aivan erityisasemassa olivat Karikon Viannankosken rannoille
sijoittuneet saunat. Siellä opin uimaankin serkkuni hyvällä
opastuksella kosken pyörteissä.
Lapsuuden muistoja ovat helteiset
päivät heinäpellolla ja lehmien paimentaminen.
Lehmisavut ja kalareissut serkkuni opastuksella. Näitä
sinänsä raskaita , välillä yksitoikkoisia ja
arkisia puuhia ei voi olla muistelematta tietyllä kaiholla.
Hikisen päivätyön jälkeen saunominen kosken
rannalla tai uiminen peilityynenä iltana ovat varmaan asioita,
jotka saavat monen ikäiseni sielun värähtämään.
Ainakin, jos on viettänyt lapsuutensa itäsuomalaisessa
maisemassa kaskisavujen juuri hälvettyä.
Tarkoitukseni on siis muistella
saunoja, kertoa uusista saunakokemuksista ja pohtia elämän
tarkoitusta. Ja jos en ihan siihen löydä vastausta niin
etsin ainakin saunablogin tarkoitusta ja mielekkyyttä. Etsin ja
ikävöin jotain sellaista, jota voidaan ehkä kutsua
elämän viisaudeksi. Lähden tälle tielle nöyrin
mielin ja olen iloinen jokaisesta löydöstä,
ajatuksesta ja ideasta. Lähden etsimään saunan syvintä
olemusta, elämän viisautta ja siinä sivussa pohdin ja
ihmettelen niitä näit, mitä kulloinkin sattuu mieleeni
putkahtamaan.