maanantai 11. tammikuuta 2016

Emmauksen IkkunaGalleria

Helsingin Emmaus täyttää tänä vuotena 50 vuotta ja on aloittanut juhlavuotensa näyttävästi. Mäkelänkatu 54 näyteikkunaan on rakennettu ja avattu pieni, mutta toimiva galleria, IkkunaGalleria. Siinä esitellään kuukausittain vaihtuvien taiteilijoiden töitä.

Näyteikkuna avautuu yhdelle vilkkaimmin liikennöidyistä väylistä Helsingissä. Ikkuna on hyvin valaistu ja se tavoittaa lähes ympäri vuorokauden suuren määrän ihmisiä. Emmauksen kirpputori tarjoaa taidetta sisälläkin ja sen lisäksi monenlaista muuta mielenkiintoista, vaatteita, koruja, kirjoja, musiikkia ja löytöjä. Näillä esineillä on tarinansa ja ne etsivät paikkaa uudessa kodissa. Aarteen etsijän on kuljettava avoimin silmin ja mielin.

Taiteilijalla on halu tulla nähdyksi. Palaute on yhtä lailla tärkeää. Ilman vuorovaikutusta työt eivät toteuta tarkoitustaan. Galleriassa taiteilija pääsee myös osaksi kokonaisuutta, taiteilijoiden ketjua. Taiteelle tuo merkitystä myös se, että se antaa mahdollisesti jollekin elämyksen, virikkeitä tai vain mielihyvää, ajatuksia. Joskus jopa ärsyttäminen voi antaa potkua arkiseen menoon.

Taiteen ja kirpputorin yhteinen piirre on parhaimmillaan se, että kaikki voittavat. Se, joka antaa ja se joka saa, voivat voittaa molemmat. Taide voi antaa voimallisia elämyksiä ja taiteen ostaja/katsoja antaa taiteilijalle mahdollisuuden ja syyn  tehdä taidetta. Kirpputori on siinä mielessä oivallinen paikka taiteelle, että sinne tulevat ihmiset ovat usein orientoituneet tekemään löytöjä, tarkastelemaan asioita avoimin silmin, vailla ennakko-odotuksia. Parhaimmillaan  käynnistä voi tulla virkistävä löytöretki esineiden, asioiden ja taiteen keskelle. Ilmiöt (kirppiskama/taide) voivat saada uusia merkityksiä.



Minun taidettani on IkkunaGalleriassa tammikuun ajan. Tietoja minusta löytyy netistä: www.juhanivierimaa.fi  instagramista, facebookista ja yhteyksiä voi ottaa emaililla juhani.vierimaa@gmail.com ja puhelin 0451046767

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

työnohjausta ja taidetta


Mietin seuraavaa näyttelyä ja uutta työnohjausmallia.

Näitä pohdin uuden vuoden aattoa odotellessa ja blogin päivittäminen siirtyi milloin minkin tekosyyn varjolla. Vuoden vaihtuessa soitin perinteisen puhelun Australiaan, sedälleni. Hyvin kuului ja hyvää kuului.  Maailma kutistuu ja elämme yhä lähempänä toisiamme. Maailman vaikeudetkin ovat yhä enemmän yhteisiä. Nyt minä tiedän, että ausseillakin on omat vaikeutensa. Etelässä palaa puskat ja pohjoisessa tulvii. Ehkä siinä jossain välillä on suht hyvin.








Uudet kuvat täyttävät miehen mielen. Uudet taulut valvottavat tekijäänsä, vilistelevät verkkokalvolla ja vielä herättyäkin ravistelevat joulun jälkeisen uneliaan olotilan perustuksia.

Meillä on uusi vuosi, pian kevät ja sitten kesä.

Tässä on sopiva aika ennustaa tulevia. Minä avaan työhuoneen ovet. Ensimmäiset saavat tulla tekemään löytöjä. Sarjakuviakin löytyy. Aku Ankkoja vuosikertoina. Tinteistä en luovu, mutta muita saa. Asterixiakin. Soita 0451046767 ja sovi aika!



Ja siitä työnohjauksesta. Teen keväällä avauksen ja aloitan uuden työnohjauksen.  Tarjoan työnohjausta kaikille, jotka haluavat löytää taiteilijan sisältään. Se voi auttaa työnohjaajia työnohjauksessa, ketä tahansa työssä (kuten työnohjaus), opiskelussa tai  ihan vain elämässä.

Työskentely tapahtuu minun työhuoneellani ja tarpeen tullen muualla. Tarvittavat välineet ja materiaalit löytyvät työhuoneelta. Työskentely tulee tapahtumaan ryhmissä. Yksi ryhmä päivällä ja yksi illalla. Kumpaankin ryhmään valitaan viisi tai kuusi.

Osallistuminen maksaa kymmenen euroa /henkilö/tapaaminen. Tarvitaan vain uskallusta leikkiä, avointa mieltä ja uteliaisuutta.  Minulla on kokemusta kasvattajana, isänä, työnohjaajan koulutus ja taiteilijan identiteetti.

Lähetä vapaamuotoinen hakemus 14.2.2016 mennessä osoitteella: juhani.vierimaa@gmail.com otsikolla "työnohjausta taiteesta"





Tässä kuvallinen uuden vuoden toivotus. Osa näyttelystä Maunulan kirjastossa. Ensin se oli kesänäyttely , sitten syysnäyttely ja huomenna tehtävien päivitysten jälkeen se markeeraakin kevätnäyttelyä.

Huomenna ripustan aivan uuden näyttelyn Emmauksen näyteikkunaan, Mäkelänkadulle. Avajaiset pidetään tiistaina klo 17 - 19 ja siitä laitan lisää infoa facebookiin.

Lupsakkaa jatkoa alkaneelle vuodelle, onnea ja siunausta ja tapaamisiin avajaisissa!