maanantai 22. helmikuuta 2016

Taide ja media

Taiteen tekijälle on taidemuodosta riippumatta olennaisen tärkeää julkisuus. Aina tarvitaan yleisö, katsoja, kuuntelija, joka kokee kunkin teoksen. Minä olen, jos sinä olet. Tämän yhteyden merkitys tuntuu vain korostuvan nykyään.

Taiteen tekijöillä on paljon ongelmia ratkottavana. Työtilat, markkinointi, toimeentulo, mutta paljon riippuu siitä, miten saa töilleen julkisuutta. Miten media huomioi ja kriitikot antavat palautetta. Itse olen yrittänyt olla välittämättä siitä, että lehtien sivuille pääsee vasta, jos pitää näyttelyn jossain kauempana. Mahdollisimman kaukana Helsingistä.

Kallioon asettuneena haluaisin koota yhteen kaikkien taiteenalojen edustajia tällä alueella. Verkostoitumaan ja pohtimaan miten voimme parantaa mahdollisuuksiamme työskennellä. Kallion kulttuuriverkostosto olisi siihen sopiva työkalu. Kallio kukki ja kipinöi ja sen lisäksi erilaisia  muita työmuotoja on jo olemassa. Niiden ympärille voi muodostaa kehittämishankkeita ja parantaa mm tiedottamista.


Itse sain haastattelun JHL:n lehteen, Motiiviin  ja se on nähtävissä netissä osoitteessa: https://motiivilehti.fi/lehti/artikkeli/korttilaispoika-avasi-ovet-kotigalleriaansa/

Taiteen tekemiseen tarvitaan myös tilaa. Koska varsin monella on sama ongelma, pitäisi sitä yrittää ratkoa yhdessä. Kustannusten jakamisen ja tilojen tehokkaan käytön lisäksi olisi saatavissa myös huomattavaa synergiaetua. Ottakaa yhteyttä tai tulkaa käymään.


Olen tavattavissa KotiGalleria T47
Siltasaarenkatu 11 C 47 neljännen kotinäyttelyni
ajan 11.3. saakka päivisin klo14-17 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti