tiistai 23. tammikuuta 2018

Saunablogin inventaario



Vuosi vaihtui ja nyt katsotaan ensin olan yli taakse  ja sitten sivulle ja lopulta eteenpäin. Kaikki, siis tämä blogi, alkoi ajatuksesta kirjoittaa mielikuvia, muistoja ja ajatuksia saunasta, saunomisesta. Vaikka en ole saunassa syntynyt  oli sauna ensimmäinen kotimme, jonka muistan. Tai ehkä siitä tuli sauna vasta sen jälkeen, kun isä oli rakentanut meille uuden kodin vanhoista riihen hirsistä.

Minä olin usein naapurissa. Siellä olin "päivähoidossa", kun äitini oli jossain asioilla ja siellä  opettelelin sanomaan r-kirjainta hokemalla "ristorenkiriihenperässä"lorua. Naapurin savusauna on ensimmäinen sauna, jonka muistan. Siloin se ei ollut lainkaan romanttinen paikka vaan pimeä, nokinen ja suorastaan pelottava. Pienen öljylampun valo tuskin erottui höyrypilven keskeltä ja "kitku" kirvelsi silmiä.

Vanhemmiten alan ajoittain arvostaa entistä enemmän juuriani maalla. Ei niin, että se tekisi minusta parempaa ihmistä. Meitä on kaikenlaisia sekä maalla, että kaupungissa. Uskon, että nuo minun rehevät ja ainutlaatuiset, omat muistikuvani ovat oikeaa ravintoa minuuteni elää ja kehittyä. Niiden avulla se pieni maalaispoika minussa jaksaa kehittyä, kokoea uusia iloja ja suruja. Ilman hyvää kasvupohjaa ei ehkä jaksa pohtia isoja kysymyksiä. Mitä on olla ihminen tai miksi aviopuoliso on välillä niin ärsyttävä. Tätä pohdiskelua pyrin tuomaan tähän saunablogiin. Kirjoitan muistaakseni ja ymmärtääkseni.

Olen tullut siihen ikään, että monet sukulaiset ovat kuolleet. Hyviä ystäviä on alkanut poistua yllättäen tuonpuoleiseen. Hetkittäin havahtuu kysymään itseltään, että tässäkö tämä oli. Eikö minusta tullutkaan kuuluisaa taiteilijaa. Tiedän kyllä, että tulee. Vieläpä ennen kuolemaani. Jos minä kuolen.  Eikä minulla ole muita toiveita kuin, että saisin tehdä ne taulut ja veistokset, jotka nyt kansoittavat pääkoppaani. Niin, ja kirjoittaa joitakin runoja! Ikebanaa unohtamatta.

Löysin kirjoittamisen kouluaikanani. Suomen ja piirustuksen opettajat olivat minulle todella tärkeitä ihmisiä. Nuoruuden angstia kasasin hurjiin, suorastaan vimmaisiin teksteihin. Muoto saattoi olla essee, runo tai jotain. Aikuistumisen myötä kasvoi itsekritiikki. Poltin kaikki ruutuvihkot kakluunissa, mutta tuo kirjoittava ja etsivä, epäilevä ja haahuileva nuori mies asuu ja elää minussa edelleen. Olen päättänyt lähteä Torsti Lehtisen ohjaamalle esseen kirjoituskurssille Valamoon helmikuussa.

Vaikka kaamoksen keskellä on joskus raskasta hengittää löydän hämmästyttävän usein jotain positiivista, iloa ja innostusta. Nautin Juha Hurmeen teksteistä. Ilahduin , kun sain kätellä ihailemaani Otso Kantokorpea. Olen vaikuttunut heidän kahdentoista vuoden urastaan Yle Kulttuurin Kultakuumeen kolumnisteina. Niitä oli ilo kuunnella. Harmi kun loppuivat. Nuo miehet on pakko saada takaisin radioon. Haluan kuulla heidän pohdiskelevia, viisaita ja ajatuksia antavia jaarituksiaan. Nyljettyjä ajatuksia.

Minäkin haluan kirjoittaa. Vaikka blogeja. Mielessäni kuvittelen miten Otso rauhallisesti kääntelisi asiaa. Katsoisi sitä eri puolilta. Toteaisi, ettei siinä ole pohjaa tai kantta. Sitten aivan varovasti yritän kuulla miten Juha poikamaisesti innostuisi muutamassa sekunnissa viemään juonta eteenpäin. Tokaisisi, että onpa helvetin upeaa ja päätyisi seuraavaksi uusiin sfääreihin. Minulla on esikuvia. Minulla on elämä kirjoitettavana.

Kirjoittaminen on eri asia kuin kuvan tekeminen. Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.Usein sanat ovat päällekkäin niin, ettei niitä oikein erota. Saattavat olla erilaisia tunteitakin, eikä niiden tulkitseminen sanoiksi usein onnistu. Sanoista kasvaa uuusia määritelmiä ja teksti luo uusia todellisuuksia. Ne voivat mukailla kuvaa tai muokata sitä. Ne vaikuttavat toisiinsa ja minun on ehkä pakko hyväksyä niiden touhu. Pelatkoon kukin omilla säännöillään.

Saunasta minun oli tarkoitus nytkin kirjoittaa. Mutta jääköön toiseen kertaan.
Meillä oli loistava kotikonsertti, ehkä viimeinen tässä kodissa. Pilvi Listo-Tervaportin lisäksi esiintyivät Bachin ystävät, Juhani Listo, Pilvin isä ja hänen tyttärensä Bemu. Tämä kolmen sukupolven konsertti valloitti yleisönsä täysin. Tunnelma oli kodikas ja lämmin kuten kotikonserteissa kai useimmiten on. Toisaalta saimme kokea suuren taideteoksen avautumisen tuomaa energiaa ja iloa.  Toivomme voivamme joskus tulevaisuudessa, uudessa kodissamme jatkamaan tätä vanhaa traditiota, kutsua ystäviämme nauttimaan taiteesta ja yhdessä olosta.